sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Valo

Innokkaana valokuvaajana päätin ottaa osaa Iltateellä -blogin kuvahaasteeseen. Kyseessä ei ole kilpailu, vain pikemminkin kannustetaan ja inspiroidutaan kuvaamaan.

''Ensimmäisen haasteen aiheena on valo. Talvi tulee ja päivät lyhenee, joten nautitaan valosta niin kauan kuin sitä riittää!''

Oli haastavaa odotella juuri sopivaa auringonvaloa, sillä työpäiväni venyivät pitkiksi ja aurinko alkoi olla hiipumassa. Vihdoin lauantaina koitti se hetki, jolloin pääsin itsekin kameran kanssa ulos ja luonnollisesti otin koiran mukaan tähän haasteeseen, koirablogi kun on kyseessä. Lähestyin haastetta kahdelta kantilta; ensin hieman leikittelyä vastavalon kanssa ja sitten aivan tavallinen poseerauskuva, johon valo loi mukavat värit. Tässä kaksi lempiotostani;


 

perjantai 18. lokakuuta 2013

Juoksuisen nartun aivoituksia?

Milalla on toista viikkoa juoksut menossa ja kaikenmaailman hömpötyksiä tuo on nyt keksinyt. Luonnollisesti koira on kiinni isännässä koko ajan, vaikka tavallisesti ei ole. Samaten järjetön hellyydenkipeys on iskenyt, koko ajan pitäisi päästä pusuttelemaan ja haalimaan rapsutuksia. Nämä kaksi oiretta Milalla oli ensimmäistenkin juoksujen aikana ja ovat ihan normaaleja ja siedettäviä asioita. Niin ja toki lenkillä järjetön merkkailu kuuluu vielä tuohon kastiin. 

Nyt uutena asiana on tullut joku vinksahdus pääköpassa. Neiti on unohtanut olevansa sisäsiisti. Se ei siis päivän aikana tee mitään, mutta yöllä on sitten pissat ja kakat lattialla. Ei toki joka yö, mutta satunnaisesti. Voi juoksut loppukaa jo! Se on muuten aika mielenkiintoista sitten kun on nuo kolme kissaakin, jotka protestoivat heti jos koira on tehnyt jotain sisälle. Ne nimittäin tekevät sitten kanssa! Äh, onneksi isäntä siivoaa, jotain hyötyä tästä raskaudestakin, kun ei selkä kestä lattianpesua enään :D

Toinen omituisuus on ilmentynyt ruokapuolella. Tästä en ole vielä varma, että voiko syyttää juoksuja vai onko Mila vain päässyt sen pentuahneuden yli, jolloin ihan mitä vain, ihan koska vain ja ihan kuinka paljon vain tuli syötyä. Eli nyt tuo saattaa käydä ottamassa pari haukkaisua ruokakipolta ja loput sitten vain jää. Aamuruuan olen jättänyt lattialle, niin on päässyt sieltä sitten pitkin päivää syömään, mutta iltaruuan nostan pois jos ei sitä syö, ihan vain sen takia ettei sitten yöllä tulisi noita vahinkoja mitä kyllä joka tapauksessa saattaa tulla noiden juoksuaivoituksien takia :D Toki Milahan on nyt jo reilu vuoden vanha, niin voisi kokeilla siirtyä tuohon kerran päivässä ruokkimiseen ja katsoa miten se alkaa sujumaan. Oikeastaan olisikin jo korkea aika siirtyä siihen, mutta odotellaan nyt rauhassa nuo juoksut loppuun, jos se sattuisi johtumaan niistä. Hyvää viikonloppua ihmiset ja ajelkaa varovasti tuolla ensilumen kartoittamassa maailmassa, itse meinasin jo ajaa ojaan! :D


maanantai 14. lokakuuta 2013

Haaste!

Ilona heitti  meitä haasteella, joten tässäpä tulee :)

Säännöt:
1. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
2. Keksi 11 uutta kysymystä
3. Haasta 11 alle 200 lukijan blogia ja kerro heille haasteesta.

1. Millainen on unelmakoirasi vai omistatko jo sellaisen?

Unelmakoirani on saksanpaimenkoira, jonka kanssa pystyisi harrastamaan kaikilla pk-alueilla. Mila on kaikella tapaa ihana ja miellyttävä koira, jota rakastan sydämeni pohjasta. Valitettavasti se ei ole täysin unelmakoirani, sillä tahtoisin harrastaa myös suojelua, mutta Milasta ei siihen ole. Mila on helppo, rakastava, miellyttämisenhaluinen, sillä on hyvä vietti ja kultainen luonne. Valitettavasti vain hieman arka. Tuon jos saisin siltä opetettua pois, niin voitaisiin jo puhua unelmakoirasta.

 2. Onko sinulla ennakkoluuloja tiettyä/tiettyjä rotua/rotuja kohtaan? Jos niin mitä? Miksi?

Ei oikeastaan ole mitään ennakkoluuloja. Koiriahan ne kaikki ovat, mutta itselle ei kelpaa muu kuin saksanpaimenkoira.

3. Mikä sai sinut tekemään blogin, joka kertoo koiraelämästäsi?

Olen aina rakastanut kirjoittamista. Äikäntunneilla kun muut voihkivat esseetehtäviä, niin minä olin aina riemuissani siitä, että pääsee kitjoittamaan. Blogeja minulla on jo ennestään ollut ja ne alkavatkin nykyään olla niin suosittuja, että oli vain luonnollista tehdä Milalle oma blogi.

4. Oletko tyytyväinen koirasi kasvattajaan? Perustele. 

Olen tyytyväinen. Kasvattajan jalostustyö on upeaa ja koira vielä upeampi. Hän on asiansa osaava ja tiedän, että häneltä voi kysyä mitä vain. 

5. Kuinka hyvä suhde sinulla on koirasi/koiriesi kanssa?

Erittäin hyvä. Minä rakastan koiraani ja se rakastaa minua ♥



6. Koirasi/koiriesi terveydentila?

Hyvä. Mila on vuoden vanha ja ainut ns. ''ylimääräinen'' eläinlääkärikäynti oli neidin korvan takia. Se punoitti ja kutisi. Mila raapi sen melkein verille. Eläinlääkäriltä saimme antibiootit ja korvatipat ja sen jälkeen ei ole korvakaan vaivannut :)

7. Nauratko koirasi tempauksille? Esimerkki?

Vielä tuo ei ole keksinyt mitään kovin hauskoja tempauksia joille nauraisin kovasti. On sillä toki joitain hellyyttäviä tapoja, kuten aina kun Mila on syönyt, niin se tulee luokse nuolaisemaan kättä tms. ja tavallaan kiittää ruuasta.  Toinen on, että joskus Mila ilmoittaa hädästään istahtamalla suoraan keskelle televisiota, kuin kertoakseen ''nyt loppui tv:n katselu. Minun tarvitsee päästä pihalle!'' :D

8. Mitä kaikkea harrastat koirasi/koiriesi kanssa?

Tottista, hakua ja pidempiä metsälenkkejä.

9. Kuva koirastasi, jolle saa hymyillä, jopa nauraa.

Varmasti löytyisi parempiakin, mutta en jaksa nyt kaivaa. Tässä Milan ilme ja asento on kyllä jotain niin hauskaa :D

10. Onko sinulla ollut monia koiria? Jos niin mikä on se kaikkein "tärkein"?

Mila on ensimmäinen OMA koirani. Toki meillä on ollut perheessä kolme urossaksanpaimenkoiraa, joista ehdottomasti ikävöin Jaroa. Jaro oli vanha herrasmies, jonka seurassa olen kasvanut ja jonka ansiosta minusta tuli saksanpaimenkoiratyttö henkeen ja vereen. Mutta rehellisesti Mila on tärkein, juurikin siksi, että se on täysin minun. Minä olen sen kouluttanut ja luonut siihen vahvan siteen ♥

Minä ja vanha kunnon Jaro ♥

11. Koiraa hankkiessasi mikä ratkaisee? esim. koiran ulkonäkö? kasvattaja? koiran vanhemmat? koiran luonne?

Milaa hankkiessani en oikeastaan sen kummemmin ajatellut mitään noita. Kävin läpi kennelliiton kasvattajalistaa ja selailin kotisivuja. Hellraiser vain kolahti itseeni ja tiesin, että sieltä haluan koiran.


Kiitos Ilonalle haasteesta. Valitettavasti itselläni on niin vähän lukijoita, että ainoat joita kykenisin haastamaan, ovat saaneet jo niin monta haastetta, että päätin nyt olla haastamatta ketään :)

perjantai 11. lokakuuta 2013

Nautintoa remmin toiselle päälle

 
Tämä on ja tulee jatkossakin olemaan pääasiassa koirablogi, mutta olen aivan rakastunut ja tahdon jakaa tämän teidän lukijoiden kanssa. Nimittäin syntisen ihanan syksyisen omenapiirakan reseptin! Näin raskaana ollessani olen huomannut, että tekee mieli leipoa koko ajan jotakin. Tämän omenapiirakan olen huomannut erittäin helpoksi ja nopeaksi. Tarvitset vain;

200g voita
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
0,75 dl maitoa
1 muna
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
Omenoita
Kanelia ja sokeria oman maun mukaan


Sulata voi ja sekoita joukkoon sokeri. Lisää vehnäjauhot pikkuhiljaa sekoitellen. Ota tässä vaiheessa kahvikupillinen taikinaa talteen. Lisää muna, maito, vanilliinisokeri ja leivinjauhe. Huomaa, että maitoa tulee alle desi, itse ensimmäisellä kerralla jonkun aivopierun kannustamana olin lisäämässä 7,5 desiä. Voitele piirakkavuoka ja kaada taikina vuokaan.
 

Pilko omenat. Toki ne voi pilkkoa jo aluksi, mutta ne tummuu niin äkkiä, että itse teen sen jo tässä vaiheessa.
 
 
Asettele omenat vuokaan taikinan päälle. Toki ne voi läntätä sinne randomisti, mutta itse perfektionistina tykkään asetella ne nätisti. Ripottele päälle haluamasi määrä sokeria ja kanelia.
 
 
Tässä vaiheessa otetaan sivuun laitettu kahvikupillinen taikinaa ja ripotellaan se piirakan päälle. On sääli peittää kaunis omenakuviointi ja kosmeettisista syistä jättäisinkin tuon taikinan pois, mutta se tuo piirakalle, ah niin ihanaa rapeutta ♥


Paista piirakka 200 asteessa 30 minuuttia.


Lisää päälle vaniljakastiketta ja nauti ♥


tiistai 8. lokakuuta 2013

Yhtä vuoristorataa!

Viime postauksessa kerroin leiristämme ja siitä kuinka onnistunut olo sieltä jäi käteen. Niinpä fiilis oli korkealla ja kauhea hinku jo päästä hakutreeneihin. Sunnuntaina meillä vihdoin oli nuo kauan odotetut treenit ja väsymyksestä huolimatta lähdin intoa puhkuen koiran kanssa sovitulle treenipaikalle, vaikkakin hieman myöhässä. En toki ollut onneksi ainoa joka oli myöhässä ja tallaukseenkin kerkesin (lue; jouduin) mukaan. Hyh, tallaaminen on tylsää :D

Otimme ensimmäiseksi koirakon joka on tulevana viikonloppuna lähdössä kisoihin (peukut pystyyn vain ja toivotaan, että menee hyvin!) ja minä sainkin toimia heille ''tuomarina''. Hienosti meni! Muutkin koirakot loistivat, toki yksi koira luuli olevansa esineruudulla. Ei aivan mennyt putkeen heillä. Vihdoin koittikin sitten minun ja Milan vuoro ja sovimme, että teemme jälleen näkölähtöjä, ne menivät leirillä niin hyvin. Hain koiran autosta ja metsään päästyä se hetken hyöri ja pissaili. Maalimies lähti menemään ja minä pidin Milaa vielä hetken aloillaan, kunnes päästin irti. Jösses, neiti ampaisi maalimiehen perään, kuin mikäkin raketti! ...mutta se kävikin vain kääntymässä maalimiehen luona ja juoksi takaisin. Lähetin koiran uudelleen, jolloin se ei edes juossut maalimiehelle asti, vaikka sai ääniapuja. Yritin vielä kolmannen kerran lähettää, jonka jälkeen päätimme vaihtaa maalimiestä keskilinjan toiselle puolelle. Maalimies näytti polulla Milalle lihapullarasiaa ja lähti juoksemaan piiloon. Lähetin koiran etsimään ja tällä kertaa se sekä ampaisi metsään, että vielä meni maalimiehen luokse! Huh, hyvä. Loppuun teimme vielä ihan helpon ja vahvistavan piston.

Menihän se ihan jees loppua kohden, mutta kuitenkin jäi mietityttämään, että miten voikaan mennä treenit näin vuoristorataa? Jokatoisella kerralla mennään huipulla ja joka toisella tullaan sieltä rytisten alas. Milalla kuitenkin alkoi eilen juoksut (neidin toiset juoksut koskaan!) ja lohduttaudunkin nyt siihen kuvitelmaan, että koira oli ehkä hieman kuutamolla noiden juoksujen takia. Toivossa on hyvä elää ja katsotaan miten menee ensikerran treeneissä! 

Pieni saksalaiskerä ♥

torstai 3. lokakuuta 2013

Haku/Tottisleiri 28.-29.09.2013

Hauskaa yrittää kirjoittaa tätä tekstiä, kun Mila hyppäsi sohvalle viereeni nuolemaan minun sormia ja sen jälkeen se painaa päänsä läppärin päälle :D Toivottavasti pidätte kuvista, sillä niitä on aika reippaasti luvassa!
 Anyway, lähdimme jo perjantaina ajelemaan Karijoelle, Vanhan Myllyn mökkikylään, jossa leirimme pidettiin. Kyydissäni tuli P muutaman kuukauden vanhan sakemannnipentu Emmin kanssa. Matka taittui äänekkäästi, kun kumpikin saksalainen ulisi takakontissa. Kaikki koiranomistajat varmasti tietävät mistä puhun. Jep, juuri siitä ''minne mennään, minne mennään'' -ulinasta, jota siis kuuntelimme sen tunnin verran, kunnes pääsimme perille. Mökkikylään päästyämme aika kuluikin majoittautuessa. Minä ja P nukuimme aittarakennuksessa. Sain aivan yksin nukkua parisängyssä, ah ihanaa! Loppuilta menikin sitten koiria päästettäessä juksentelemaan, paikkoihin tutustuessa ja hieman iltaa istuessa. Itse kyllä menin suhteellisen ajoissa nukkumaan, vähän tämä raskaus verottaa ;)
Lauantai-aamuna heräsin jo omia aikojani ennen herätystä, eli vähän ennen puolta kahdeksaa. Lähdin käyttämään koiraa ulkona. Virtaa siinä ainakin piisasi, mitä ihmettelen suuresti, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun se nukkui yön autossa. Jos nukkui edes. Koiralle aamuruoka ja itse painelin myöskin aamupuurolle. Yhdeksän maissa kokoonnuttiin kaikkien leiriläisten kanssa päärakennuksen terassille. Kävimme läpi mitä kenenkäkin koiran kanssa on tehty ja jaettiin leiriläiset kahteen ryhmään. Ryhmä johon minut sijoitettiin lähti ensimmäisenä hakumetsälle. Emme tehneet tallausta ollenkaan, vaan lähdimme suoraan tekemään hakua. Milan kanssa yritimme polulta lähettämistä, mutta joko paikat olivat liian vieraat tms. mutta ei oikein sujunut. Jouduin kävelemään koiran kanssa aika pitkälle, ennekuin se tajusi siellä olevan maalimiehen. Teimme niin, että kävelin koiran kanssa maalimiehen luo ja takaisin polulle, josta lähetin koiran menemään. Kävikin kuitenkin niin, että tuo oli vain niin kovaa minun perääni, että ei meinannut lähteä ja jouduin menemään vähän perässä kuitenkin. Päätimme, että otamme vielä myöhemmin toisen kierroksen hakua.

Pidimme välissä ruokatauon, jonka jälkeen meidän ryhmämme siirtyi tottistelemaan. Milan kohdalla sovimme, että teen ruualla, enkä käytä narupalloa. Ruuan kanssa oli helpompi saada koira tulemaan nopeampaa vierelle suorana. Sain kuitenkin neuvoja, että minun pitäisi ruuan kanssa alkaa vahvistamaan koiran paikkaa, että se hakeutuisi aina automaattisesti vierelle. Seurautimme koiraa imuuttamalla ja se sujuikin todella hyvin. Tulin siihen tulokseen, että olen edennyt aivan liian nopeasti tuon seuraamisen kanssa ja yksi leirikavereistani kertoikin hänen imuuttaneen koiraansa yli puoli vuotta, mutta siitä tulikin sitten aivan huippu. Eli imuuttamisella mennään nyt ainakin toistaiseksi ja vahvistetaan koiran paikkaa ruuan kanssa :) Näistä tottiskuvista muuten huomaa, kuinka kumarran Milan päälle. Pitäisi muistaa pitää oma kroppa suorassa.












Pienen tauon jälkeen lähdimme jälleen hakumetsälle. Tällä kertaa teimme Milalle näkölähtöjä ja ne sujuivatkin aivan loistavasti! Maalimies näyttää polulla Milalle rasiaa, jossa on lihapullia ja lähtee sitten juoksemaan piiloon samalla huudellen koiran nimeä. Nyt sai pidellä kunnolla kiinni, ettei koira lähde ennen aikojaan ja sainkin neuvon ostaa koiralle kahvallisen pannan, jolloin olisi helpompi pitää kiinni. Aluksi koira lähti vähän väärään suuntaan, mutta uudestaan lähettämällä löysi kuitenkin perille. Tuntui, että tässä vaiheessa Mila vasta varsinaisesti ymmärsi mitä siltä haetaan :) Tulimme myös siihen tulokseen, että Milasta tehdään rullakoira, koska haukkuvaksi siitä ei ole ja sain tehtäväksi alkaa harjoitella patukan kanssa leikkimistä.



Hakumetsäilyn jälkeen muutama meistä lähti käymään meidän tottisvetäjän kaupalla Canis & Catuksessa. Ostin sieltä Gappayn kahvallisen pannan hakumetsälle, sekä aivan ihanan pinkin patukan ♥ Kauppareissun jälkeen käytimme koirat ja valmistauduimme saunaan. Eikä aivan mihinkä tahansa saunaan, vaan aivan upeaan maasavusaunaan, jonka terassilla oli lämmitetty ulkoporeamme. Kyllä teki terää istua saunassa, kun koko päivän olimme viettäneet ulkona. Ja aivan uskomaton tunne, kun ulkona oli jo pimeää ja poreammeessa oli väriä vaihtavat valot. Ei ihan joka koiraleirillä ole näin luksuspuitteet ja naureskelinkin siinä, että kun tämä oli nyt minun ensimmäinen koiraleirini, niin aika korkealle nousi rima heti :) Saunan jälkeen istuimme jälleen hieman iltaa karaoken merkeissä, mutta jälleen itse hiivin aika aikasin nukkumaan ja jätin muut juomaan ilolientä :D

Sunnuntaina en olisi millään jaksanut nousta ylös, olin nimittäin nukkunut yön erittäin huonosti, kun yksi koirista ulvoi pitkin yötä ja tietenkin meidän aitan vieressä. Ei auttanut kuin silmät ristissä  kömpiä aamupalalle. Puoli kymmeneen mennessä meidän ryhmä olikin jo kerännyt luunsa tottistelemaan. Jatkoimme Milan kanssa samaa kuin eilen, eli vahvistimme ruuan kanssa koiran paikkaa. Tänään meni huomattavasti paremmin ja muutkin sanoivat, että aivan kuin eri koira olisi ollut kyseessä. Milakin teki niin innoissaan. Puutuimme myös siihen, että aina kun olen vapauttanut Milan, niin se on lähtenyt omille teille. Nyt se tajusi, että vaikka sanonkin ''vapaa'', sen ei kannata lähteä luotani, koska tarjoan sille lisää ruokaa ja käskyjä. Sain siis vihdoin kunnolla koiran huomion itseeni. Jäi erittäin hyvä fiilis näistä tottisteluista ja kuvistakin näkee, että en kumarra koiran ylle niin pahasti kuin edellisenä päivänä.








Pikainen ruokatauko ja hakumetsälle. Pääsin testaamaan käytännössä eilen ostamaani kahvapantaa ja huomasin, että se oli aika loistava :) Teimme samoja näkölähtöjä ja tällä kertaa Mila jopa oikein ulisi maalimiehen perään ja ampaisi metsään heti kun päästin pannasta irti. Upeaa! Jäi hakuilustakin loistava fiilis, kun edistyimme. Nyt en malta odottaa seuraavia hakutreenejä!

Kaiken kaikkiaan onnistunut ja antoisa leiri. Vaasaan ajaessamme kumpikin koira oli hiiren hiljaa takakontissa. Taisi olla pari överiväsynyttä saksalaista ;)

maanantai 30. syyskuuta 2013

Paljon onnea!

Paljon onnea kaikille Hellraiserin M- pennuille 1 vuotispäivänä! Eritoten omalle rakkaalleni ♥


perjantai 27. syyskuuta 2013

Tänään!

Tänään se vihdoin koittaa! Lähdemme Milan kanssa viikonlopuksi haku/tottisleirille! Yritän saada joitain kuvia leiriltä, mutta hyvällä säkällä unohdan varmaan koko kameran kotiin :D

Tässä teille kiva piristyskuva, palaillaan! :)

Tarvitaankohan me isompi sohva?

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kuin kissat ja koirat

Välillä tuntuu melkoiselta hullunmyllyltä kun saman katon alla asustaa kolme kissaa ja koira. Vilinää, vilskettä, rysähdyksiä, ulvahduksia, karvaa ja vaikka mitä. Kun viime joulukuussa ajankohtaiseksi tuli Milan hakeminen kotiin, tiesin että edessä on muutama vähän hankalampi päivä. Tai viikko. Ehkä jopa kuukausi. Alkuun se hankalaa olikin. Kissat kävelivät kaksinkerroin sivuttain karvat pystyssä ja sähinän saattelemana. Ei puhettakaan, että koira olisi päässyt lähelle. Siitä se lähti pikkuhiljaa asettumaan ja rauha saapui kotiimme. Meillä oli siis ennestään kolme kissaa, joista kaksi ovat veljeksiä ja asuneet koko ikänsä yhdessä. ''Musta lammas'' Juice tuli vuosi veljesten jälkeen ja on ollut alusta asti hieman erilainen kuin nämä oranssit veljekset. Siinä missä Remu ja Irwin vaativat hellyyttä, nukkuvat sylissä, niin Juice katsoo sivummalta ja odottaa, että hänelle annetaan hellyyttä, syliin hän ei edes vaivaudu. Kuin ihmeen kaupalla hieman syrjäisestä Juicesta onkin muodostunut Milan paras kaveri. Juice on ainut kissoista joka leikkii ja painii Milan kanssa, veljeksiltä tulee vain piikkitassua. Juice myös nuolee Milaa ja nukkuu tämän kanssa. Arvon veljekset saattavat sen sijaan ehkä joskus suvaita Milan lähelleen nukkumaan. Olen useasti kuullut kysymyksen, kuinka kissat ja koirat muka voivat tulla keskenään toimeen, mutta hyvin meillä pärjätään. Tietysti on hetkiä, kuten silloin kun Milalla on ylimääräistä energiaa. Silloin hän haastaa kaikkia kissoja leikkimään ja veljeksethän eivät tästä pidä. Saakin olla välillä komentamassa koiraa ''kiusaamasta kissoja'', vaikka varsinkin Remu joskus pistää takaisin. Olen huomannut, että se vaanii joskus pöydän alla ja Milan kävellessä ohi antaa tassusta. Nämä ovat näitä, mutta yhdestäkään eläimestäni en voisi luopua, varsinkin kun suurimman osan ajasta eletään rauhassa ♥




Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun olen saanut kaikki 4 samaan kuvaan näin nätisti :D


Remu ja Mila. Samalla sohvalla voidaan nukkua, kunhan jää hajurako :D