Kuulumisia

Neiti kasvaa aivan silmissä! Tuntuu, että se on päivä päivältä aina vaan isompi. Pian se ei oo enään minikokoinen sakemanni, vaan iso ronkale :)

Uusin juttu mitä tämä neiti osaa (ja josta mamma on erityisen ylpeä) on odottaminen. Ihanaa, ei tarvii rynnätä, häsätä ja riehua menemään, vaan osataan odottaa nätisti. Esimerkiksi kun ollaan ulkona, niin pyydän neitiä istumaan ja odottamaan. Sitten vasta kun sanon ''vapaa'', on lupa mennä sisälle. Sisälle tullessa istutan ja odotutan taas. Sitten otan kaulapannan pois ja taas vasta ''vapaa'' käskyn jälkeen saa mennä leikkimään kissojen kanssa (Mila kun niin mielellään jo ryntäisi sisään tullessaan moikkaamaan kavereita).

Ehkä kuitenkin kaikista hienoin juttu, mitä tuo vauva tuon ''odota'' ja ''vapaa'' käskyn myötä on oppinut, on se, ettei ruokakupille rynnätä suuna päänä. Eli kun otan ruokakupin käteeni, niin neiti alkaa häsläämään. Niinpä pyydän istumaan ja sanon ''odota''. Sitten lasken kupin maahan ja vasta kun kuuluu ''vapaa'' saa neiti syödä. Sama toimii makupalojen kanssa. Voin laittaa jopa neidin tassujen väliin makupalan ja se otttaa sen vasta kun siihen on lupa. Ihanaa! :) 

Tuosta odottamisesta on videomateriaaliakin olemassa, mutta jostain syystä kone ei synkronoi puhelinta, joten saatte odottaa videota kunnes saan tuon yhtälön toimimaan :)

Lisäksi neiti osaa melkein aina (99%) tulla luokse käskystä, toki tätä treenataan vielä, koska aina ei ihan suju niinkuin strömsöössä :D Maahankin osataan jo melkein mutta ei aivan :)

PS. Ikävä loskakeli tuolla pihalla :(

Maltti on valttia

Vai miten se menikään? ;)

Meidän ihana pieni vauva on kotiutunut oikein reippaalla kädellä ja muuttunut riiviöksi. Ainakin mieheni J:n mielestä. On totta, että neiti on löytänyt hampaansa ja välillä onkin hermoja raastavaa, kun pentu upottaa naskalinsa sohvatyynyihin. Tai kenkiin. Tai housunlahkeisiin. Silloin täytyy vain huokaista syvään, kieltää ja keksiä pennulle samantien muuta tekemistä/puremista. Kärsivällisyyttähän tuo vaatii, mutta kyllä se myöhemmin helpottaa. Niinkun miehellenikin yritän toitottaa, niin Mila on vielä vauva, joka vaatii toistoa toistoa toistoa. Kyllä se ajan myötä oppii ja varsinkin kun hampaat vaihtuvat, niin helpottaa.

Sain eräältä sivustolta hyvän vinkin, jota jopa jo kokeilin meidän neidin kanssa. Ota tyhjä maitopurkki. Laita maitopurkki täyteen nappuloita/makupaloja jotka jokainen on rypistetyn paperin sisällä. Laita purkki jonnekin lattialle, mistä koira saa sen itse etsiä. Ei kuitenkaan liian vaikeaan paikkaan. Loistavaa aivotyötä koiralle ja lisäksi luvallista silppuamista. Aikaa siinä vierähtää koiralla reippaasti, joskin itselle siitä syntyy sotkua. Tottakai pidin koiraa koko ajan silmällä, ettei ala paperia syömään, mutta ehei, kun namit ne vain kiinnosti ja hienosti neiti osasikin ne sieltä erotella :)

Toinen samantyylinen aivoleikki, jonka itseasiassa mieheni J keksi, on laittaa tyhjän limsapullon sisälle napuja/makupaloja (varsinkin kun meidän neitiä kiinnostaa nuo tyhjät muovipullot muutenkin), joita pentu saa itse yrittää pihalle. Tämä on myös siinä mielessä ihmisystävällisempää, koska ei tule silppua, mutta meteli on sitten hieman voimakkaampaa. Tuon pullon parissa Milalla kului useita tunteja :)

Raankan leikin jälkeen pitää ottaa vähän päikkäreitä kissojen kanssa :)

Ainiin. Edellisessä tekstissä mainitsin, että meidän neiti osaa jo istua käskystä. Tuosta täytyy vielä sen verran hehkuttaa, että Milalla meni noin viisi minuuttia tajuta homman idea. Otin siis makupalan ja pidin sitä koiran yläpuolella, niin että koira joutuu nojata taaksepäin ja laittaa pylly maahan nähdäkseen makupalan. Välittömästi kun se pylly pamahti lattiaan annoin namin. Tätä toistin aikani ja hetken päästä liitin käskyn "istu" mukaan. Nyt pentu tottelee tuota sanaa ilman namejakin :) maahanmenoa ollaan nyt aloitettu vähän, toki se ei vielä kovin jouhevasti suju, mutta hiljaa hyvä tulee. Lisäksi pentu ottaa aika hyvin jo kontaktia ja VAIHTELEVALLA menestyksellä osaa tulla luokse kutsusta. Tuota luoksetuloa ja kontaktin ottamista suunnittelin nyt harjoittavani vähän enemmän viikonlopun aikana.

Kärsivällisyys kunniaan ja niin edespäin, kirjoittelen lisää taas joskus myöhemmin :)

Koira tuli taloon

12.12.2012

Helppo päivämäärä ainakin muistaa. Näinhän siinä sitten kävi, että monien vuosien haaveilu omasta koirasta vihdoin ja viimein toteutui. Onhan meillä ollut lapsuudessanikin koiria, mutta tämä olisi nyt ensimmäinen OMA koira. Rotuvalinta oli helppo, perheessämme kun on ollut vain saksanpaimenkoiria ja lapsuuteni kuluikin koirakentillä, kisoissa ja näyttelyissä. Lisäksi jostain on iskostunut päähäni lause ''saksanpaimenkoira on se ainut oikea koirarotu''. Ja lukijat älkää ottako tuosta nokkiinne, ihan yhtä oikeita koiria ne muutkin rodut on, mutta sakemanni <3

Tutkin paljon SPL:n kasvattajalistaa ja mietin vaihtoehtoja mistä kennelistä itselleni oman karvakuonon hakisin. Ehdottomasti suosikikseni nousi Kennel Hellraiser ja pian jo huomasinkin sopineeni pennun hausta. Mieheni J, ystävät ja sukulaiset taisivatkin siinä vaiheessa jo kuulla kyllästymiseen asti sitä ''meille tulee koiranpentu'' -lausetta :D

Niinpä vihdoin ja viimein koitti keskiviikko 12.12.2012 ja haimme pennun Nurmijärveltä. Alkumatkasta pentu koki hieman pahoinvointia, mutta loppua myöten helpotti. Kohta huomasimmekin jo olevamme kotona ja Hellraiser Molly tutki innoissaan uutta asuntoaan. Kissat pidimme vielä vierashuoneessa ja annoimme pennun tutustua kaikessa rauhassa uuteen kotiinsa. Mieheni J nukkui ensimmäisen yön sohvalla, ettei pentu heti joudu olemaan yksin (tulimme kuitenkin aika myöhään kotiin).

Seuraavana päivänä päästin jo kissojakin tutkimaan tätä uutta tulokasta. Mila oli aivan ihmeissään, että mitä nämä kummajaiset on, mutta yritti kuitenkin haastaa katteja leikkimään. Kissat eivät tästä riemastuneet, mutta eivät kuitenkaan sähisseet tai ''täppineet'' pentua. Hyvä juttu. 

 

Yllä väsynyt karvakuono. Säännöt olemme koiralle tehneet heti selviksi, esimerkiksi makuuhuoneeseen koiralla ei ole asiaa. Ihmisen ruoka on ihmisen ja silloin ei tulla kerjäämään yms. Sohvalle olen neidin kuitenkin antanut tulla, koska itse tykkään lemmikin läheisyydestä. Tiedän tiedän, siitä kasvaa iso tyttö ja niin edespäin. Ei haittaa meikäläistä, erästä hoitosakemanniakin annoin tulla sohvalle ja syliin nukkumaan. Maailman parasta <3 Tuossa vielä kuva pienestä hoitosylisakemannista :)

Nyt on muutama päivä kulunut pennun saapumisesta. Kissatkin alkavat olla tottuneita tuohon riiviöön ja jopa leikkivät jo Milan kanssa. Tapakasvatusta, sääntöjen ''näyttämistä'', sisäsiistiksi opettelemista ynnä muuta kuuluu meidän päiviin. Onpahan tuo oppinut jo istumaankin käskystä, fiksu likka :)

Jatkossa tulen kertomaan, kirjoittamaan Milan edistymisestä, oppimisesta, tempauksista ja kaikesta mahdollisesta mitä nyt tuon pienen sakemannin päässä mahtaa pyöriä :)