Jenni

Se kuuluisa remmin toinen pää

Olen Vaasalaissyntyinen, nykyisin Mustasaaressa asusteleva 22 vuotias naisen alku.

 Oma saksanpaimenkoirainnostukseni on alkanut jo hyvin nuorena, kun perheessämme on ollut jo synnyttyäni saksanpaimenkoira nimeltään Hukkaluodon Jargo ''Jaro''. Jaro oli aivan mahtava koira. Minä tein milloin mitäkin kepposta, tökin viivoittimella, ryöstin siankorvia, meikkasin huulipunalla ja jopa parturoin. Kyllä, älkää nyt tehkö eläinsuojeluilmoitusta, tapahtuneesta on jo parisenkymmentä vuotta, mutta minä siis tosissani leikkasin Jarolta palan korvasta irti, koska ''leikin parturia''. Ja voitteko kuvitella, Jaro ei tehnyt minulle mitään, vaan ulisee vanhempani auttamaan. Jaro oli mahtava
koira. Jaro jouduttiin lopettamaan n. 10 vuotiaana, kun vanhuus alkoi tuoda kipuja ja koirasta tuli agressiivinen. Ei siitä sen enempää.

Vanha kunno Jaro

Minä ja Jaro joskus yhdeksänkymmentäluvun alkutaipaleella ♥

Minun ollessani vielä ihan pieni, meille tuli toinenkin saksanpaimenkoira. Pieni pentu nimeltään Pikkuhukan Corleon ''Lennu''. Lennu oli kovan onnen koira, sillä jo ensimmäisenä iltanaan meillä, Lennu yritti mennä syömään Jaron ruokakupilta. Jaro oli sitä mieltä, että tuommonen pikku rääpälehän ei ala silmille hyppimään ja puraisi Lennua kuonosta. Lennulle tuli purentavika. Alakulmahammas tuli huulen päälle, saaden Lennun näyttämään vihaiselta bulldogilta. Ihmiset pelkäsivät, vaikka toinen olisi niin kaivannut vain hellyyttä :D Lennu oli meillä muutaman vuoden, mutta koska äiti tahtoi näyttelykoiran ja Lennusta ei näyttelykehiin purentavikansa takia olisi, niin Lennu lähti maalle kotikoiraksi ja meille tuli uusi koiranpentu.

Vasemmalla Lennu, oikealla Jaro

Uusi ja erittäin VILKAS koiranpentu. Demant's Xargo ''Saku''. Pienempänä hieman pelkäsin Sakua, kun se oli niin kova menemään, mutta myöhemmin tajusin, että se nyt vain oli vähän tuommoinen AD/HD :D Sakun kanssa äiti kävi näyttelyissä ja taisi jopa pärjätäkin jotenkuten. Käyttöpuolella se taasen ei kuunnellut äitiä pätkääkään, joten sieltä ei tuloksia herunut. Kuitenkin nuorin siskoni sai astman ja jouduimme jossakin vaiheessa luopumaan Sakustakin.

Saku nuorena

Siinäpä ne, elämäni ensimmäiset kosketukset saksanpaimenkoiriin. Lapsuuteni vietin milloin missäkin päin Suomea näyttelyissä, leireillä, koirakentillä yms. Ja päähäni on vain iskostunut sanonta saksanpaimenkoira on se ainut oikea koirarotu (älkää muiden rotujen tykkääjät ottako nokkiinne, itselleni sakemanni vain on kolahtanut niin lujaa) ja sinä hetkenä kun kuulin, että joudumme luopumaan Sakusta, minä päätin sen. Päätin, että heti kuin vain mahdollista, minä otan itselleni oman saksanpaimenkoiran ja alan sen kanssa harrastamaan.

Tässä sitä nyt ollaan. Ensimmäinen saksanpaimenkoira hankittuna 22 vuotiaana. Tervetuloa seuraamaan tarinaamme :)