Epämääräinen aamuavautuminen

Mua on ottanut suunnattomasti päähän jo pidemmän aikaa, kun joka tuutista saa kuulla, kuinka ''saksanpaimenkoira on vaarallinen, mielenvikainen, arvaamaton, yhteenkään sakemanniin ei voi luottaa, ne käy kaikkien päälle, tarvitsee kovan koulutuksen'' yms. Tuo on vain pieni osa sitä. Kuinka tietämättömiä ihmiset voivatkaan olla siitä, mitä saksanpaimenkoirat oikeasti ovat. Hellyydenkipeitä, luotettavia, helppoja kouluttaa, lapsiystävällisiä, säyseitä ja erittäin älykkäitä. Kaikkea sitä mitä täydellinen koira vain voi olla. Minäkin olen omastani pariin otteeseen kuullut sanottavan ''kuinka se on NOIN kiltti ja rauhallinen''? Niin, no semmoisia ne sakemannit ovat. Toki en kiellä, että väärin koulutettuina, ilman aktiviteettejä, väärissä käsissä saksanpaimenkoira on vaarallinen. Mutta mikäpä koira ei olisi?? Tästäpä päästään itse asiaan, mistä alunperin halusin kirjoittaa.

Eilen tapahtui seuraavaa;

Olin lähdössä Milan kanssa hakutreeneihin. Vein namit, vesipullon ja -kipon autoon ja lähdin viemään koiraa pissille, ettei sitten siellä paikan päällä enään tarvitsisi. Pääsimme hetken matkaa kävelemään, kun huomasin naapuripariskunnan tulleen talon takaa, mukanaan kaksi pientä vapaana juoksevaa koiraa. Pysäytin Milan, koska näin koirat vapaana ja tiesin, että toinen koirista on karkaillut useasti heidän takapihaltaan ja olen myös kuullut muilta naapureilta sen käyneen koirien päälle. Mila päästi haukahduksen ja kerkesin juuri komentaa koiraani, kun naapurin pieni räksyttäjä oli juossut luoksemme. Ennen ennenkuin kerkesin edes tajuamaan mitään, niin se roikkui jo Milan perskarvoissa kiinni. Mila uikuttaa ja yrittää pakoon. Siinä vaiheessa kun havahduin tilanteeseen ja meinasin jo potkaista pikkukoiraa oli onneksi naapuri jo kerinnyt paikalle ja repi koiransa pois. Hän kysyi, että kävikö mitään ja tutkin koiraani, mutta ei ollut mitään käynyt, vähän karvaa vain lähti. Luojan kiitos. Olin tilanteesta niin shokissa, etten tajunnut sen kummemmin edes sanoa mitään, lähdin vain viemään omaa koiraani pois. Yritin pitää itseni mahdollisimman neutraalina, näyttämättä Milalle mitään tunteita, kuten sääliä tms. ettei koiralle jää tästä traumaa.

Jälkeenpäin tajusin, että minun olisi pitänyt läksyttää naapuria oikein kunnolla, sillä tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta kun näin käy. Seuraavan kerran kun naapurini näen, niin kerron heille kyllä mielipiteeni. JOS KOIRA EI PYSY HANSKASSA, SE ON PIDETTÄVÄ REMMISSÄ, OLI SE KUINKA PIENI TAHANSA! Ja mikäli koira jatkossa juoksentelee vapaana, teen asiasta ilmoituksen. 

Tämä on juuri sitä vastuutonta koiranomistajan toimintaa. Osaamattomuudellaan ei saisi aiheuttaa muille haittaa. Jos oma saksanpaimenkoirani olisi käyttäytynyt noin, se olisi varmasti jo määrätty lopetettavaksi, koska se on vaarallinen. Arvaamaton. Asiaa katsastellaan läpi sormien, koska kyseessä on pikkukoira. Mielestäni se on verrattavissa esimerkiksi naisten ja miesten väliseen väkivaltaan. Naisetkin hakkaavat miehiä. Sitä tapahtuu, mutta kuitenkaan sitä ei niin kärkkäästi myönnetä/tuoda julki. Asialta ikään kuin suljetaan silmät. Sama asia. Pienissä koirissa on ihan yhtälailla ''mielenvikaisuutta'' kuin isoissakin koirissa. Sitä ei vain myönnetä, koska on ''söpöä'' kun pikkukoira räksyttää ja käy päälle. Se on niin kova, kun käy isompaansa vastaan.

Onneksi meillä oli tosiaan nuo hakutreenit, niin eipä koira edes muistanut sitten koko kohtausta, kun sai metsässä juoksennella maalimiestä etsimässä :) Ja voi apua, treeneissä kävi pikkuriikkinen 10 viikkoinen sakemanninpentu! Apua, että meinasi pentukuume iskeä päälle! Onneksi tuo oma vesseli on vasta 10 kuukautta, niin on liian tuoreessa muistissa pissakakkaralli :D

Lauantaita kaikille!

Eilen käytiin Milan kanssa takapihan nurmikentällä treenaamassa tottista. ''Vierelle'' käskyä sai hinkata aika paljon, kun tyttö meinasi koko ajan tulla vinoon. HUOH. No, eiköhän se ala sujumaan, kun vain säännöllisesti tuota treenataan. ''Seuraa'' käsky sujui aivan loistavasti. Tajusin nimittäin, että vaikka tuo perso onkin, niin lelu on sille paljon parempi motivaattori :) välillä kontakti kyllä ontui, mutta muuten meni loistavasti. Treenasin vähän jääviä käskyjä. ''Istu'' sujuu loistavasti, ''maahan'' tarvitsee vielä vähän apuja ja ''jää'' eli seisomaan jääminen on ihan vauvan askelissa vielä. Tässä tarvitsen nameja, että voin palkata heti. ''Vierelle'', ''paikka'' ja minä lähden 15 askelta kävelemään - sujuu ongelmitta. Joskin yhden kerran Mila otti varaslähdön ja tuli luokseni ennen kuin pyysin. Ei muuta kuin uutta yritystä ja hienostihan se sitten sujui :) Illasta käytiin vielä muutaman kilsan lenkki, pitkästä aikaa pururadalla.

Tänään lauantaina neiti on vain laiskotellut. Tämä omistaja saikin sitten älynväläyksen, että nyt otetaan ällösöpöjä lattiallamakuukuvia. Mila se vain laiskotteli, eikä liiemmin piitannut, kun mamma häslää ympärillä järkkärin kanssa. Toki ilme kertoo jo kaiken; ''oh gosh, please let me sleep''! :D

Ja lisäksi vielä yksi originaali;

Hupsista!?

Mila on 9 ja melkein ½ kuukautta. Koko Milan pentuajan kaikki ovat kyselleet ''onko se syönyt paljon kenkiä''? Eihän meidän neiti semmoista harrasta. On se niitä kuljetellut nukkumapaikalleen, mutta ei koskaan ole upottanut hampaitaan niihin. Kunnes sitten tänään. Isäntä soitti mulle töihin, että neiti on pureskellut mun lenkkareista palan pois! Luojan kiitos ne maksoi vain 15€. Vähän se nimittäin oli kuljettanut mun 95€ maksavia Converseja, mutta niitä ei onneksi ollut pureskellut. Nyt kengät piiloon niin kauaksi, että saadaan hommattua joku kenkäkaappi :D

Siinäpä ne!

Itseensä tyytyväinen koira.

Kuulumisia

Olen jo pitkän aikaa lupaillut kuulumisia ja nyt ajattelin vihdoin ja viimein niitä teille kirjoitella. Oltiin Milan kanssa SPL-Merenkurkun järjestämällä ''tutustu eri harrastuslajeihin'' -kurssilla. Tuo oli muuten aivan loistava, näin saatiin vähän selville mistä meidän neiti on kotoisin.

Tottistreeneissä kyseltiin paljon mistä kennelistä meidän neiti on ja jopa leikkimielisesti oltiin Milaa jo ostamassakin. Tuli todella imarreltu olo :) Katsottiin vähän mitä osataan ja aloitettiin ''istu'' ja ''maahan'' käskyillä. Nuo me osataan jo unissammekin, joten seuraavana oli vuorossa ''vierelle'' käsky. Palautteena tuli, että Mila istuu hieman vinossa, mutta tietää kuitenkin mitä käskyllä tarkoitetaan. Niinpä me alettiin kotona treenaamaan uudestaan ''vierelle'' -käskyä niin, että koira on oikeassa asennossa. Lisäksi treenattiin ihan alusta alkaen, eli yhdellä askeleella ''seuraa'' käskyä, sekä seisomista. Seisominen tuotti hankaluuksia, kun se pylly automaattisesti meinasi pudota sinne maahan. Pienellä avustuksella kuitenkin saatiin hieman tuota seisomistakin tulemaan. Oman suorituksen jälkeen vein koiran autoon ja seurasin muiden suorituksia. Sai jopa hengähtää, kun me olimme Milan kanssa ensimmäisiä ja jännitti vähän, kun muut seurasivat suoritustamme :D

Seuraavalla kerralla meillä oli Hakutreenit. Tällä kertaa emme onneksi olleet ensimmäisiä suorittajia. Toimme koiran ihmisringin keskelle, joilla jokaisella ihmisellä on kädessään makkaraa, tai muuta koiralle mielekästä namia. Mila hieman aristi muita ihmisiä, mutta loppujen lopuksi uskalsi mennä hakemaan nakkeja muilta. Maalimiesten etsintä olikin sitten toinen asia. Mila lähti kyllä oikeille jäljille, mutta kääntyi suhteellisen nopeaa takaisin, niin että maalimies joutui käyttämään ääntään ja itse menin Milan kanssa hieman lähemmäs. Vieras maalimies kuitenkin jännitti Milaa sen verran kovaa, että jouduin menemään neidin kanssa ihan maalimiehen luokse asti. Palautetta tuli, että ihan hyvin se kyllä lähtee ja varmasti olisi hyväkin hakukoira, kunhan saa itsevarmuutta ja uskaltaa mennä maalimiesten luokse. Eli täytyy viedä neitiä johonkin missä olisi hieman enemmän ihmisiä.

Näyttelytreenit valitettavasti jäi välistä, kun olin koko tuon viikonlopun järjestyksenvalvojahommissa festareilla. Jotenka seuraava oli sitten suojelu. Toin ensiksi koiraa vähän haistelemaan ja kattelemaan maalimiestä ja kyllä Mila sitä kävi vähän moikkaamassa, mutta ei ollut hirveän kiinnostunut. Ideana oli, että näin nuorelle ja suojelua harrastamattomalle koiralle tehdään vähän vain leikkiharjoituksia. Tämän jälkeen maalimies menee piiloon ja yrittää piilon takaa pitää ääntä. Vähän Mila katseli piilon suuntaan, että mitäs tuolta kuuluu, mutta ei sen enempää kiinnittänyt huomiota. Maalimies tuli koko ajan lähemmäs ja yritti kiinnittää koiran huomiota. Meidän neiti se vain katseli taivaalle kaikkea mielenkiintoista pilveä kun siellä möllötti :D Lopulta maalimies oli todella lähellä ja heilutteli Milan edessä nahkaista riepua ja vähän Mila siitä kiinnostuikin, mutta ei hirveästi. Lähinnä yritti maalimiestä päästä pakoon. Tästä palautteena tuli, että on sen verran nuori koira, että saa kasvaa ikää ja itsevarmuutta, ennen ennenkuin ainakaan suojelua alkaa harrastamaan. Itse vähän luulen, että ei taida tuosta meidän neitistä suojelukoiraksi olla ollenkaan :D

Sitten vuorossa oli jälkitreenit. Mila kun ei ole mikään pieni pentu enään, niin emme aloittaneet sen kanssa ruudulla, vaan pientä jälkeä alettiin jo tekemään. Tamppasin lähtökohdan ja tiputtelin sen täyteen nakkeja, sen jälkeen lähdin tallailemaan (ihan vaan siis kävelemään, en hakannut jälkeä maahan, ettei koira opi etsimään vain rikkoutunutta maata) taaksepäin pudotellen nakkeja paljon jäljelle. Jäljen valmistuttua seurailin muiden suorituksia ja tällä kertaa itse viimeisenä hain koiran autosta. Neiti oli erittäin innoissaan ja jäljen alkupäähän päästyään ampaisi liikkeelle. kertaakaan nostamatta kuonoa maasta. Tässä vaiheessa huomasin, että olin tiputellut aivan liikaa nakkia jäljelle, Mila kun otti niistä vain 1/3osan suuhunsa. Olisin voinut tehdä paljon pitemmän tuosta jäljestä. Nopeaa se olikin ohi ja Milalle jäi erittäin hyvä fiilis, juuri semmoinen ''hei siellä on vielä lisää, anna mää meen'', niinkuin kuuluukin. Ja tällä kerralla neiti kävi moikkailemassa kaikkia ihmisiä ja asettui vierelle kyttäämään, aivan kuin kysyen, ''olisko sulla mulle jotain''? :D Yksi ryhmäläisistä sanoikin, että ''jopas se on saanut itsevarmuutta. Se on kaukana siitä arasta koirasta mikä se on ollut''. Kouluttajalta tuli palaute, että Milasta tulisi huippu jälkikoira. Kertaakaan ei nostanut nokkaa maasta, ei pysähdellyt, vaan tempoi rauhallisesti jäljen suoraan loppuun. Olisin saanut tehdä tuplasti pidemmän jäljen. JES! Tästä kaikesta jäi kyllä niin hyvä fiilis, varsinkin kun viimekertainen suojelu meni niin penkin alle :) Ja tiedetäänpä mikä on Milan lempilaji todennäköisesti ;)

Viimeisellä kerralla meillä oli tokotreenit. Olin ainut joka saapui paikalle, joten saatiin Milan kanssa oikein kunnollinen yksityistunti :D Aloitettiin ''vierelle'' käskyllä ja se on jo paljon parempi. Ei enään niin vino kuin ensimmäisellä tottiskerralla, joskin nytkin kyllä välillä sattui pari vinoa. Jatkoimme ''seuraa'' -käskyä niin, että lähden liikkeelle vasta sitten, kun olen sanonut käskyn ja Mila ottaa kontaktin. Palautetta tuli sen verran, että minun täytyisi pitää itseni suorassa. Kumarrun siis koiran ylle joka kerta :D Lisäksi ''seuraa'' käskyllä minun kannattaisi lähteä vasemmalla, eli koiran puoleisella jalalla liikkeelle, niin koirakin tajuaa, että nyt täytyy mennä. Paikallejäävissä taas tulisi lähteä oikealla, eli koirasta poispäin olevalla jalalla, niin koirakin tajuaa, että ''ahaa, nyt ei lähdetäkään mihinkään''. Täytyy muistaa kyllä harjoitella tuota oman kropan suorassa pitämistä ja vasemmalla jalalla lähtöä, kun automaattisesti meinaan lähteä oikealla. Seuraamisen jälkeen tuli jäävä liike, eli pyydän vierelle, käsken ''paikka'', lähden kävelemään 15 askelta kunnes käännyn. Odotan pari sekuntia ja pyydän koiran luokse. Totesin kouluttajallekin, että olen treenannut vain makuullejäämistä, että saattaa olla että koira menee maate kun lähden. Mentiin asiaan ja askeleet otettuani käännyn, näen että koira istuu aina vaan samalla paikalla mihin sen jätin! Käskin ''tänne'' ja kouluttaja kertoi Milan istuneen paikallaan ihan kaikessa rauhassa, ei ollut mihinkään kiire. Oi onnea :) harjoiteltiin sitten vähän ''tänne'' -käskyä, koska neiti ei tule koskaan eteeni istumaan, vaan pyrkii aina vierelle. Muutamaan kertaan jouduimme tekemään toisoja, mutta lopuksi Mila alkoi tajuamaan, että eteen pitää jäädä. Tuotakin joudun treenaamaan paljon vielä, mutta tästä on hyvä jatkaa!

Kotona ollaan nyt treenattu vähän lisää noita tokoliikkeitä, ja ajattelin jokupäivä lähteä meidän takapihan nurtsikentälle tekemään Milalle jälkeä. Niistä myöhemmin lisää :)

PS. Laitoin SPL Merenkurkulle jäsenhakemuksen, jos vaikka alettaisiin Milan kanssa oikein kunnolla treenaamaan :) Lisäksi elokuussa olisi tulossa yhdet mätsärit, joihin ajattelin Milan kanssa osallistua. Katsotaans sitten kuinka meidän keltanokkien käy! :D

(PPS: Pahoittelen tämmöistä kuvatonta postausta, toivottavasti jaksatte lukea ja pahoittelen, jos postaus on epäselvä :))

Nyt myös Bloglovinissa!

Meitä voit seurata nyt myös Bloglovinissa!

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/7768533/?claim=7a4q4geupj4">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Kuinka voi kävellä noin monta kilometriä pieleen?

Tästäpä kuule teille, pitkästä aikaa kirjoitettu postaus! Näitä pyrin nyt jatkossakin tekemään, toki pitää muutama kuvapostaus vielä hoitaa alta pois, kun niitä kuvia on niin PALJON!

No mennäänpä asiaan. Eilen kävin hakemassa Milan Västervikin rannasta (koira oli ollut miehen kanssa mökillä) ja suunnitelmissa oli lähteä M:n ja hänen samojedinsä kanssa lenkille. Meillä on tapana tehdä suhteellisen pitkiä lenkkejä ja näin oli nyttenkin suunnitelmissa. Päätimme lähteä Pilvilammelle, siellä kun on aivan loistavia teitä, metsäpolkuja ja kaikkea siltä väliltä. Noistapa vain sitten fiiliksen mukaan valitsemaan minne haluaa. Meillä ei ollut mitään sen kummempaa reittisuunnitelmaa, vaan laskimme koirat autosta ja lähdimme kävelemään. Koirat siinä alkoivatkin heti riekkuamaan ja purkamaan energiaa keskenänsä ja sillä aikaa me M:n kanssa saatiin puitua viimeaikaisia tapahtumia (jep, tää on niin perus naiset lenkillä :D). Välillä vastaan tuli muitakin koiria, jolloin täytyi pyytää omat vierelle ja vähän varmuuden vuoksi ottaa pannasta kiinni, vaikkakin Mila ja Domi ovat sen verta rakastuneita toisiinsa, ettei ne paljon muita koiria edes huomioi.

Kävelimme tietä niin pitkälle kuin pääsi, ennen kuin tie haarautuu. Yleensä olemme lähteneet käppäilemään oikealle päin, joten tällä kertaa päätimme siis lähteä vasemmalle. Kävelimme aika pitkälle ja jossakin kohtaa tuli taas päätöksenteko. Jatkaako suoraan, vai kääntyykö vasemmalle. Päätimme jatkaa suoraan ja kerkesimme kävellä noin 1,5km kunnes tuli umpikuja. Lähdimme takaisinpäin ja koitimme onneamme vasemmallepäin kääntyvällä tiellä. Sen verran tiesin, että se johtaa ampumaradalle, jotenka sinne siis suuntasimme. Tuon tien varrella huomasimme takanamme pyöräilijän ja taas vaistomaisesti pyysin koiraa sivulle. VIELÄ MITÄ! Meidän neiti oli hukannut korvat, kun tuli ''kivakiva, mikä tää on, tää pyörii, wow, leikitäänkö'' pyörä. Meinaspa siinä mamman pieni saksalainen jäädä pyörän alle :D Siinä vaiheessa täytyi jo karjaista tuolle karvakuonolle ja lopulta se suostui tulemaan sivulle, tosin pyörä oli jo mennyt, että... :D Parempi onni ensikerralla.

Aloimme saavuttamaan ampumarataa ja vaikka siellä oli harjoitukset käynnissä, laukauksia kuului, niin eivät koirat, kumpainenkaan välittänyt tuon taivaallista noista äänistä. Hyvä juttu! Jatkoimme ampumaradan ohitse kulkevaa tietä ja aloin miettimään, että jokohan me pian päädytään pois metsästä. Aikaa tallaillessa oli kuitenkin mennyt jo lähemmäs kaksi tuntia. Kävelimme tietä pitkin, joka vain jatkui ja jatkui. Koko matkan ajan ajattelin vain päässäni, että ''kyllä me pian tupsahdetaan vesilaitoksentielle. Pian tämän on pakko tulla vesilaitoksentielle. Hei me ollaan kävelty jo niin kauan, että vesilaitoksentien on pakko tulla jo pian''. Kunnes metsän takaa alkaa pilkottamaan tehdasrakennusta. M kysyy minulta, ''mikä toi rakennus on''? Aika hyvä kysymys, minullahan ei ollut minkäännäköistä hajuaistia enään, että missä me ollaan. Vesilaitoksentiellä kun ei tuommoista pitäisi olla. Jatkoimme vielä hetken matkaa ja saavumme asfaltoidulle tielle, risteykseen. Ympärillä näkyy tehdashalleja. Katsomme M:n kanssa toisiamme semmoiseen ''WTF'' tyyliin, tietämättä yhtään missä olemme. Soitamme miehelle koomisen puhelun; ''tota kulta, et satu olemaan koneen ääressä? Hyvä, googletappa sen ja sen tien risteys, me ei tiedetä missä me ollaan'' :D

Mieheltä tulee kovin epäuskoiseen sävyyn vastaus; ''te ootte Lintuvuorella. Siis mistä te oikein lähditte liikkeelle''? Sillälailla. Meni muutama kilometri ohi siitä meikäläisen veikkaamasta vesilaitoksentiestä. Siinäpä sitten mietittiin, että mitä tehdä. Takaisin olisi matkaa toiset 2 tuntia, toista reittiä olisi pitänyt kulkea valtatien viertä, eikä kummallakaan ollut koiralle remmiä mukana. Niinpä soitimme M:n isän hakemaan meidät ja viemään meidät takaisin autoillemme. Kehoitti vielä meitä ostamaan kompassin :D Loppuhyvin, kaikki hyvin ja onhan tuo nyt vähän hauskaakin :D

Uusi uljas ulkoasu + vanhoja kuvia

Nuan on vihdoin saatu aikaseksi päivittää Milalle uusi ulkoasu! Lisäksi noita kuvia on kerääntynyt niin reippaasti, että tässäpä teille keväinen annos sakemannia ja samojediä :)

Lupaan pian kirjoitellakin vähä kuulumisia :)