Tästäpä kuule teille, pitkästä aikaa kirjoitettu postaus! Näitä pyrin nyt jatkossakin tekemään, toki pitää muutama kuvapostaus vielä hoitaa alta pois, kun niitä kuvia on niin PALJON!
No mennäänpä asiaan. Eilen kävin hakemassa Milan Västervikin rannasta (koira oli ollut miehen kanssa mökillä) ja suunnitelmissa oli lähteä M:n ja hänen samojedinsä kanssa lenkille. Meillä on tapana tehdä suhteellisen pitkiä lenkkejä ja näin oli nyttenkin suunnitelmissa. Päätimme lähteä Pilvilammelle, siellä kun on aivan loistavia teitä, metsäpolkuja ja kaikkea siltä väliltä. Noistapa vain sitten fiiliksen mukaan valitsemaan minne haluaa. Meillä ei ollut mitään sen kummempaa reittisuunnitelmaa, vaan laskimme koirat autosta ja lähdimme kävelemään. Koirat siinä alkoivatkin heti riekkuamaan ja purkamaan energiaa keskenänsä ja sillä aikaa me M:n kanssa saatiin puitua viimeaikaisia tapahtumia (jep, tää on niin perus naiset lenkillä :D). Välillä vastaan tuli muitakin koiria, jolloin täytyi pyytää omat vierelle ja vähän varmuuden vuoksi ottaa pannasta kiinni, vaikkakin Mila ja Domi ovat sen verta rakastuneita toisiinsa, ettei ne paljon muita koiria edes huomioi.
Kävelimme tietä niin pitkälle kuin pääsi, ennen kuin tie haarautuu. Yleensä olemme lähteneet käppäilemään oikealle päin, joten tällä kertaa päätimme siis lähteä vasemmalle. Kävelimme aika pitkälle ja jossakin kohtaa tuli taas päätöksenteko. Jatkaako suoraan, vai kääntyykö vasemmalle. Päätimme jatkaa suoraan ja kerkesimme kävellä noin 1,5km kunnes tuli umpikuja. Lähdimme takaisinpäin ja koitimme onneamme vasemmallepäin kääntyvällä tiellä. Sen verran tiesin, että se johtaa ampumaradalle, jotenka sinne siis suuntasimme. Tuon tien varrella huomasimme takanamme pyöräilijän ja taas vaistomaisesti pyysin koiraa sivulle. VIELÄ MITÄ! Meidän neiti oli hukannut korvat, kun tuli ''kivakiva, mikä tää on, tää pyörii, wow, leikitäänkö'' pyörä. Meinaspa siinä mamman pieni saksalainen jäädä pyörän alle :D Siinä vaiheessa täytyi jo karjaista tuolle karvakuonolle ja lopulta se suostui tulemaan sivulle, tosin pyörä oli jo mennyt, että... :D Parempi onni ensikerralla.
Aloimme saavuttamaan ampumarataa ja vaikka siellä oli harjoitukset käynnissä, laukauksia kuului, niin eivät koirat, kumpainenkaan välittänyt tuon taivaallista noista äänistä. Hyvä juttu! Jatkoimme ampumaradan ohitse kulkevaa tietä ja aloin miettimään, että jokohan me pian päädytään pois metsästä. Aikaa tallaillessa oli kuitenkin mennyt jo lähemmäs kaksi tuntia. Kävelimme tietä pitkin, joka vain jatkui ja jatkui. Koko matkan ajan ajattelin vain päässäni, että ''kyllä me pian tupsahdetaan vesilaitoksentielle. Pian tämän on pakko tulla vesilaitoksentielle. Hei me ollaan kävelty jo niin kauan, että vesilaitoksentien on pakko tulla jo pian''. Kunnes metsän takaa alkaa pilkottamaan tehdasrakennusta. M kysyy minulta, ''mikä toi rakennus on''? Aika hyvä kysymys, minullahan ei ollut minkäännäköistä hajuaistia enään, että missä me ollaan. Vesilaitoksentiellä kun ei tuommoista pitäisi olla. Jatkoimme vielä hetken matkaa ja saavumme asfaltoidulle tielle, risteykseen. Ympärillä näkyy tehdashalleja. Katsomme M:n kanssa toisiamme semmoiseen ''WTF'' tyyliin, tietämättä yhtään missä olemme. Soitamme miehelle koomisen puhelun; ''tota kulta, et satu olemaan koneen ääressä? Hyvä, googletappa sen ja sen tien risteys, me ei tiedetä missä me ollaan'' :D
Mieheltä tulee kovin epäuskoiseen sävyyn vastaus; ''te ootte Lintuvuorella. Siis mistä te oikein lähditte liikkeelle''? Sillälailla. Meni muutama kilometri ohi siitä meikäläisen veikkaamasta vesilaitoksentiestä. Siinäpä sitten mietittiin, että mitä tehdä. Takaisin olisi matkaa toiset 2 tuntia, toista reittiä olisi pitänyt kulkea valtatien viertä, eikä kummallakaan ollut koiralle remmiä mukana. Niinpä soitimme M:n isän hakemaan meidät ja viemään meidät takaisin autoillemme. Kehoitti vielä meitä ostamaan kompassin :D Loppuhyvin, kaikki hyvin ja onhan tuo nyt vähän hauskaakin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti